Joskus tarvitaan hieman tila ajatella ääneen
Elämässä voi tulla hetkiä, jolloin omat ajatukset kiertävät samaa kehää eikä suunta tunnu selvältä.
Taustalla voi olla muutos, ihmissuhde, työ, kuormitus, menetys, päätös tai jokin vaikeasti nimettävä tunne siitä, ettei nykyinen tilanne tunnu hyvältä.
Keskusteluun ei tarvitse tulla valmiin ongelman, tavoitteen tai selityksen kanssa. Voimme aloittaa siitä, mitä elämässäsi juuri nyt tapahtuu.Kirjoita tekstisi tähän...
Ymmärryksestä kohti omaa suuntaasi
Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä huomio ei ole vain siinä, mikä on vaikeaa. Tutkimme myös sitä, mitä toivot olevan toisin, mikä elämässäsi jo toimii ja millaisia voimavaroja, vaihtoehtoja tai pieniä mahdollisuuksia tilanteessa voisi olla.
En kuitenkaan ajattele, että vaikeasta pitäisi kiirehtiä ratkaisuun. Joskus ensimmäinen tärkeä asia on tulla kuulluksi ja saada rauhassa jäsentää sitä, mitä on tapahtunut.
Työskentelyn suunta rakentuu keskustelussa yhdessä.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia
Lyhytterapia sopii tilanteisiin, joissa haluat pysähtyä jonkin elämäntilanteen, kokemuksen tai muutostoiveen äärelle useamman tapaamisen ajaksi.
Työskentelyn pituutta ei tarvitse päättää etukäteen. Joskus muutama tapaaminen riittää, joskus keskustelua halutaan jatkaa pidempään.
Tavoitteet ja työskentelyn suunta määritellään yhdessä.
Akuutti kertaterapia
Joskus yksi keskustelu on juuri se, mitä tarvitaan.
Kertaterapia sopii tilanteeseen, jossa jokin asia painaa juuri nyt ja haluat päästä keskustelemaan siitä ilman sitoutumista pidempään työskentelyyn.
Yksi tapaaminen muodostaa itsenäisen kokonaisuuden. Sen jälkeen voit itse arvioida, riittikö tämä vai haluatko jatkaa keskustelua.
Millaisista asioista voi tulla keskustelemaan?
Keskusteluun voi tulla esimerkiksi ihmissuhteisiin, työhön, jaksamiseen, muutoksiin, menetyksiin, elämän suuntaan, päätöksentekoon tai omaan itseen liittyvien kysymysten kanssa.
Aiheen ei tarvitse olla suuri eikä sinun tarvitse tietää, onko se "riittävä syy" tulla terapiaan. Jos asia vie ajatuksissasi tilaa ja haluaisit tarkastella sitä jonkun kanssa, se riittää lähtökohdaksi.
Minulle kohtaaminen alkaa kuuntelemisesta
Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja terveydenhuollon ammattilainen (https://julkiterhikki.lvv.fi/). Toimin myös MIELI ry:n vapaaehtoisena kriisityössä. Pitkä työurani ja erilaiset kohtaamiset ihmisten kanssa ovat opettaneet minulle, ettei ihmisen kokemusta voi ymmärtää vain kysymällä, mikä on ongelma.
Kuuntelen sanoja, mutta kiinnitän huomiota myös siihen, miten asioista puhutaan, mitä niiden äärellä tapahtuu ja mikä sinulle itsellesi tuntuu merkitykselliseltä.
Tehtäväni ei ole kertoa, miten sinun pitäisi elää tai mitä sinun pitäisi valita. Autan sinua tutkimaan tilannettasi, tunnistamaan sinulle merkityksellisiä asioita ja löytämään oman tapasi edetä.
Voit aloittaa yhdestä keskustelusta
Sinun ei tarvitse tietää etukäteen, kuinka monta tapaamista tarvitset.
Voimme aloittaa yhdestä tapaamisesta ja katsoa sen jälkeen, miltä tilanne tuntuu.
